HALLOWEEN JUHLAT

kurpitsalyhdyt

Halloween juhlapöydän kattaukseen sopivat veikeät koverretut kurpitsalyhdyt. Tämän upean tunnelmanluojan voi laittaa myös kuistille pitämään kummitukset loitolla, sillä Halloweenina elävien ja kuolleiden välisen verhon huhutaan olevan ohuimmillaan. Halloween tunnetaan myös Kuolleiden juhlana, jolloin muistellaan tästä maailmasta pois kulkeneita rakkaita. Ikkunalle sijoitetun kynttilän tarkoitus on johdattaa vainajan henki takaisin kotiinsa ja pitää kutsumattomat henget loitolla.

Yhdysvalloista Suomeen rantautuneen Trick or Treat -juhlan mukaisesti lapset pukeutuvat pelottaviin naamiaisasuihin ja lähtevät kiertämään ovelta ovelle. Vaikka Halloween mielletään tänä päivänä kaupallisena karkki tai kepponen -juhlana ovat sen juuret paljon syvemmällä. Halloween tunnetaan myös nimillä Samhain – sadonkorjuujuhla, All Hallows Eve – Pyhäinpäivänaatto ja Kekri. Halloweenia vietetään 31.lokakuuta. Jos Halloweenin viettopäivä ajoittuu keskelle viikkoa voidaan juhlaa viettää myös edeltävänä tai seuraavana viikonloppuna.

kurpitsa_syksy

Kurpitsat ja kävyt muodostavat syksyisen asetelman rappusille. Oranssi on perinteinen Halloweeniin liitetty väri.

koristelut

↑Talon kuistilla on vastassa noita ja syksyn elementtejä. Peremmälle!

halloween_pelottavat

↑Savesta tehty käsi on karmiva ilmestys ja karkottaa taatusti heikkohermoisimmat lähistöltä.

halloween_juomat

Lasipurkeista tehdyt juomalasit saavat Halloween-lookin hauskoista piirretyistä ilmeistä.

halloween_drinkit

kummitus

Kurpitsa- ja kummitusleivoksia juhlapöytään.

karmivat_leivokset

Astetta pelottavammat tarjoilut syntyvät selkäpiitä puistattavista hämähäkeistä. Kokeile myös pimeässä hohtavia hämähäkkejä.

halloween_kukkakimppu

halloween_kurpitsa_valkoinen

↑Kurpitsan voi myös maalata mieleisekseen. Maalaaminen kannattaa tehdä lyhdyn kovertamisen kanssa mahdollisimman lähellä juhlien ajankohtaa parhaan säilyvyyden takaamiseksi.

halloween_juoma

↑Näihin juhliin itse Draculakin on tervetullut.

halloween

Lasipurkeista saa myös tunnelmallisia Halloween lyhtyjä. Silkkipaperista vuoratut lyhdyt läpäisevät kynttilänvaloa juuri sopivasti.

syksy

ARTIKKELI: TAIVALDECO KUVAT: KUVAPANKKI
Close Menu