Näin teet 4 erilaista salaatinkastiketta

Aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja luonto on kauneimmillaan. Ulkona vietetään kesäisin paljon aikaa ja ruoanlaittaminen siirtyy myös osittain ulkotiloihin. Grillauskausi on nyt kuumimmillaan. Grillissä valmistuvat monet ihanat kesäherkut kasvisvartaista lihaisempiin ruokiin. Grilliherkkujen lisäksi maistuvat raikkaat ja keveät salaatit tai helteisenä päivänä lounaaksi pelkästään ruokaisampi salaatti. Salaatinkastike valmistuu käden käänteessä omassa kesäkeittiössä. Tarvitaan vain käden ulottuville pullo ruokaöljyä, mausteita, tuoreita yrttejä, ruoanlaittoon tarkoitettua etikkaa sekä sekoitukseen kulho ja lusikka. Itse tehdyistä salaatinkastikkeista saa aina uudenlaisen vaihdellen aineosia. Valmis kastike voidaan sekoittaa salaatin joukkoon kulhoon antaen maustua hetken tai ripotella salaatin päälle.

oliiviöljy

Kanasalaatin kastike

2 rkl oliiviöljyä

1 rkl valkoviinietikkaa

1 tl dijonsinappia

1 rkl sekalaisia yrttejä pilkottuna

 

kreikkalainen salaatti

Kreikkalaisen salaatin kastike

3 rkl oliiviöljyä

1 rkl sitruunamehua

½ tl kuivattua oreganoa

suolaa ja pippuria

 

basilika

Pastasalaatin kastike

4 rkl oliiviöljyä

1 rkl valkoviinietikkaa

½ tl sokeria

1 tl dijonsinappia

tuoretta basilikaa pilkottuna

suolaa ja pippuria

 

meloni mansikka salaatti

Melonisalaatin kastike

1 rkl balsamietikkaa

2 rkl vadelmaetikkaa

2 rkl appelsiinimehua

 

Oma salaatinkastike suosikkini syntyy erittäin vaivattomasti ja sopii myös vauhdikkaampaan arkeen. Sekoitetaan vain 3rkl oliiviöljyä, 1 rkl valkoviinietikkaa, ruususuolaa sekä pippuria ja ripotellaan salaatin päälle. Joskus joukkoon puristetaan sitruunaa tai sekoitetaan teelusikallinen dijonsinappia. Tuoreita yrttejä silputaan kastikkeeseen aina silloin kun kotoa niitä löytyy.

salaatti

Maistuvia hetkiä kesäpäiviin.

ARTIKKELI: TAIVALDECO KUVAT: KUVAPANKKI
Close Menu